1970-luku
Sisäasiainministeriö antoi uuden virkapukupäätöksen vuonna 1971. Virkatakki pysyi m1951 mukaisena, mutta vanha pystykauluksinen asetakki ei ollut enää säädöksessä mukana. Kesätakki m1953 kuului edelleen poliisin vaatteisiin, mutta 1970-luvun kuluessa sen käyttö hiljalleen hiipui.
Päätöstä täydennettiin Poliisin käskylehdessä julkaistuilla ohjeilla, joissa virkapuku jaettiin viiteen pukumuotoon. Päivittäisessä työssä käytettävä toimipuku koostui virkatakista m1951 tai kenttäpuserosta m1968 ja pitkistä tai saapashousuista. Edustustilaisuuksia varten määriteltiin peräti neljä asukokonaisuutta: vierailupuku, pieni juhlapuku, juhlapuku ja paraatipuku. Juhlavyötä lukuun ottamatta erityisiä edustusvaatteita ei ollut, toimipuku oli perustana myös juhlapukeutumiselle.
Kenttäpusero m1968 oli 1970-luvun hittituote. Se oli lantiopituisena ja tiiviisti napitettuna käytännöllinen, materiaaliltaan virkatakkia kevyempi ja ilmeeltään moderni. Vuoden 1970 alusta virkapukujen korvausjärjestelmä muuttui yksittäiselle poliisille aiempaa edullisemmaksi, mikä lisäsi virkavaatteiden uusiutumista huomattavasti.
Virkapukuun m1971 kuului uusi päällystakki, joka oli otettu käyttöön jo vuonna 1970. Poliisivarusvarikko oli yhteistyössä Villayhtymä Oy:n kanssa kehittänyt takkia varten uudenlaisen, vettä hylkivän ja koisuojatun kankaan. Takki oli tarkoitettu talvikäyttöön, kevyemmäksi vaihtoehdoksi paksun manttelin rinnalle.
Jälkikäteen katsoen uraauurtavin 1970-luvun virkapuku-uutuuksista oli suojapuku m1970. Puku oli tarkoitettu moottoripyöräpoliiseille ja muuhun erityiskäyttöön poliisin kenttätyössä. Materiaalivaihtoehtoja olivat sekoitekangas, nahka ja tekonahka. Työturvallisuutta parannettiin housunlahkeiden heijastinnauhoilla. Vuonna 1973 suojapuvun nimi muutettiin erityispuvuksi ja siihen lisättiin poliisin tunnukset ja käyttäjän virka-asemaa osoittavat merkit. Suojapuku oli kenttätyössä käytettävä kokovartalopuku ja voidaan nähdä myöhempien kenttähaalarien edeltäjänä. Yleisvaatetta siitä ei 1970-luvulla haluttu, käyttö oli rajattu erityistehtäviin.
Poliisin pukeutumisessa pyrittiin 1970-luvulla käyttömukavuuteen ja käytännöllisyyden edistämiseen. Poliisivarusvarikko etsi ja kehitti uusia kangasmateriaaleja: villateryleeni-sekoitekangas soveltui etenkin sisäpalveluksessa käytettäviin vaatteisiin ja muovipintainen enstex suojapukuihin. Vuonna 1978 nimettiin ensimmäistä kertaa poliisin virkapukutyöryhmä, johon tuli edustajia poliisin eri yksiköistä. Työryhmän tehtävänä oli kartoittaa tarpeita käytössä olevien virkavaatteiden parantamiseksi ja uusien käyttöönottamiseksi, ja tätä tarkoitusta varten se mm. keräsi palautetta vaatteiden varsinaisilta käyttäjiltä. Työryhmän toiminta säädettiin määräaikaiseksi.




